Mehevimmät huhut Valioliigan siirtomarkkinoilta
Valioliiga kuuluu maailman tasokkaimpien liigojen joukkoon, ja siinä pelaavien joukkueiden riveissä nähdään valtava määrä tähtiä. Siirtohuhut käyvät kuumana koko vuoden ajan, ja pelaajien sopimuksien päättyminen ja heikot otteet kentällä saavat huhut käymään erityisen kiivaana.
Viime vuosien aikana Valioliigan siirtoikkuna on nähnyt isoja tapahtumia, joissa pelaajat ovat vaihtaneet seuroja ennätyssummista. Mikäli huhut pitävät paikkansa, useat nimekkäät tähdet vaihtavat joukkuetta myös tulevan siirtoikkunan aikana.
Valioliigan siirtoikkuna käynnistää kiivaat huhut
Valioliigan siirtoikkuna on auki kolme kertaa vuodessa: kesän alussa ja lopussa sekä heti vuodenvaihteen jälkeen. Pelaajat voivat vaihtaa seuraa kaikkien niiden aikana, mutta Valioliigan kesän siirtoikkuna näkee yleensä suurimmat muutokset.
Ennen siirtoikkunan aukeamista huhutaan kuitenkin kiivaasti siitä, kuka pelaajista tulee vaihtamaan seuraa. Omia veikkauksia voi kertoa keskustelupalstoilla, sosiaalisessa mediassa tai laittaa jopa rahapanoksen niiden puolesta.
Monet kasinot ilman kirjautumista tarjoavat vedonlyöntiä kasinopelien lisäksi, ja kohteiden joukossa saattaa olla kesän pelitauon aikana myös Valioliigan tulevat siirrot. Niissä tarjotaan kertoimet kaikkein kuumimmille huhuille, joiden perusteella pelaajatähtien odotetaan vaihtavan seuraa.
Panoksen asettaminen on nopeaa, kun rekisteröitymistä ei tarvita. Koska kasino tarjoaa pelejä ja vedonlyöntiä, on eri puolien välillä siirtyminen helppoa. Veikkaamisen jälkeen voikin siirtyä kasinopelien pariin, ja pyöritellä jalkapalloteemaisia kolikkopelejä.
Leon Goretzka siirtymässä Valioliigaan
Leon Goretzka on saksalainen pelaaja, joka loisti aiemmin Bayern Münchenin riveissä. Uraan mahtuu peräti viisi Saksan-mestaruutta, Mestarien liigan voitto sekä seurajoukkueiden maailmanmestaruus.
Keskikentällä pelaavan Goretzkan meriitit ovat siten korkealla, eikä miehen taidoista ole epäilystä. Vastuu nykyisessä joukkueessa on kuitenkin pienentynyt huomattavasti viime aikoina, ja Goretzka on ilmoittanut olevansa valmis siirtymään urallaan eteenpäin.
Aiemmin kotimaassaan pelanneen Goretzkan tähtäimessä on Valioliiga ja erityisesti Arsenalin riveihin siirtyminen. Toistaiseksi Arsenal ei ole ilmaissut suoraa kiinnostusta, mutta joukkue on tietoinen Goretzkan toiveista.
Saksalaishuipun siirtyminen eteenpäin onkin yksi kesän kuumista siirtohuhuista. Jos Arsenal ei nappaa pelaajaa, saattaa kilpaileva Tottenham tehdä sen.
Erling Haaland tiukassa tilanteessa
Erling Haaland on norjalainen jalkapalloilija, joka tunnetaan lähes yhtä suuresta koostaan kuin jääkiekon puolella loistanut Marko Anttila. Haaland on yksi viime vuosikymmenen menestyneimmistä pelaajista, joka on kuitenkin ollut kuluvan Valioliiga kauden aikana tiukassa tilanteessa.
Manchester City teki Haaland riveissään historiallisen hattutempun kaudella 2022–2023, kun City voitti Mestarien liigan, Valioliigan ja FA Cupin. Haalandin merkitys Cityn menestyksessä on ollut kiistaton, ja siksi joukkue sopi norjalaistähden kanssa pitkän jatkosopimuksen.
Tuorein Valioliiga kausi ei ole kuitenkaan sujunut odotetusti, ja Haaland on ollut kentillä vaisu. Se on saanut käyntiin siirtohuhut, joista kuumimman mukaan Haaland olisi siirtymässä Barcelonan riveihin. Huhut on tyrmätty useaan kertaan, mutta tulevaisuus näyttää, oliko kyseessä savu ilman tulta vai ei.
Vitor Roque Chelseaan?
Vitor Roque on nuori brasilialainen pelaaja, jota pidetään tulevaisuuden lupauksena. Vuonna 2005 syntynyt pelaaja on ehtinyt loistamaan eri seurajoukkueiden ja Brasilian maajoukkueen väreissä, ja seuraavaksi suuntana saattaa olla Valioliigassa pelaava Chelsea.
Roque on pelannut Palmeirasin riveissä, mutta vietti yhden kauden lainassa Barcelonassa. Nuori pelaaja ei päässyt näyttämään parastaan espanjalaisen suurseuran riveissä, ja kauden päätteeksi koitti paluu takaisin Palmeirasiin.
Huhujen mukaan Chelsean usko tulevaisuuden lupaukseen ei ole hiipunut, ja joukkue on tehnyt jopa 50 miljoonan euron tarjouksen pelaajasta. Palmeiras ei ole sitä hyväksynyt, vaan odottaa vielä korkeampaa summaa.
Kesän 2025 Valioliigan siirtosummat nousivat ennätyslukemiin, kun lahjakkaista pelaajista maksettiin valtavia rahamääriä. Tulevana kesänä nähdään, lisätäänkö Chelsean Roquesta maksama summa samojen ennätysten listoihin vai ei.
Karim Adeyemi havittelee paikkaa Valioliigassa
Karim Adeyemi on toinen saksalaispelaaja, joka toivoo uran seuraavan joukkueen löytyvän Englannista.
Nuori saksalaispelaaja on viihtynyt useamman kauden Borussia Dortmundin riveissä, jossa otteet ovat olleet vakuuttavat. Adeyemi pelaa myös Saksan maajoukkueessa, joka menestyy erinomaisesti kansainvälisillä kentillä.
Dortmund on tarjonnut Adeyemille jatkosopimusta, jota mies ei ole kuitenkaan allekirjoittanut. Adeyemi toivookin pääsevänsä Valioliigaan, jossa puhe on ollut ainakin Manchester Unitedin riveihin siirtymisestä.
Toistaiseksi mitään varmaa ei kuitenkaan ole, ja Adeyemin tulevaisuus on auki. Pääseekö mies kokeilemaan taitojaan maailman kovatasoisimmassa jalkapalloliigassa, se nähdään tulevan kesän aikana.

