Johannes Holopainen puoliso
Johannes Holopainen on vuonna 1988 syntynyt kotimainen näyttelijä, joka aloitti uransa vuonna 2009. Hän on näytellyt muun muassa Pohjolan laki -televisiosarjassa sekä Tuntematon sotilas -elokuvassa, minkä lisäksi hän voitti TTK-ohjelman vuonna 2025. Onko Holopainen nauttinut kaikesta menestyksestä yksin vai yhdessä jonkun kanssa? Lähdetään selvittämään, kuka Johannes Holopainen puoliso on!
Kuka on Johannes Holopainen?
Johannes Oskari Holopainen on 24.3.1988 Helsingissä syntynyt suomalainen näyttelijä.
Hän opiskeli näyttelijäntyön koulutusohjelmassa vuodet 2008–2013 ja valmistui lopulta teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta. Ensimmäisen elokuvaroolinsa hän teki vuonna 2009 Saara Saarelan elokuvassa Väärät Juuret. Tämän jälkeen hän on näytellyt muun muassa Aku Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa sekä Sydänjää-sarjassa.
Näyttelemisen lisäksi Holopainen on ehtinyt esiintymään myös televisiossa. Hän voitti yhdessä tanssinopettajansa Katri Riihilahden kanssa TTK-kilpailun (Tanssii tähtien kanssa) vuonna 2025, jossa myös Waltteri Torikka kilpaili vuonna 2021. Holopainen on myös Saimaan teatterin perustajajäsen ja ollut ehdolla Vuoden nuori näyttelijä -palkinnon saajaksi vuonna 2015.
Johannes Holopainen: Elokuvat, sarjat ja teatterit
Johannes Holopainen on ehtinyt näytellä uransa aikana jos vaikka missä. Hän on ollut mukana yli kymmenessä elokuvassa ja sarjassa, minkä lisäksi hän on ehtinyt tekemään teatteria yhteensä yli kymmenen näytelmän verran.
Tässä tarkemmin listattuna esimerkkejä hänen roolisuorituksiaan:
| Johannes Holopaisen elokuvat | ||
| Elokuva | Rooli | Vuosi |
| Väärät juuret | Kosmo | 2009 |
| Valo yössä | Mauri | 2014 |
| Hääyö | Aviomies | 2014 |
| Tuntematon sotilas | Jorma Kariluoto | 2017 |
| Hevi reissu | Turo Moilanen | 2018 |
| Helene | Einar Reuter | 2020 |
| Je’vida | Lauri | 2023 |
| Hevimpi reissu | Turo Moilanen | 2024 |
| Syke-elokuva: Kipinöitä yössä | Eero | 2025 |
| Johannes Holopaisen TV-sarjat | ||
| Sarja | Rooli | Vuosi |
| Sydänjää | Lari | 2007–2008 |
| Ratamo | Mikael Sahlstedt | 2018 |
| Kaikki synnit | Lauri Räihä | 2019–2023 |
| Paras vuosi ikinä | Sampsa | 2021 |
| Rahti | Riku | 2021 |
| Pohjolan laki | Luukas Marjamaa | 2023 |
| Lahti 2001 | Mika Myllylä | 2023 |
| Johannes Holopaisen teatterityöt | ||
| Näytelmä | Rooli | Vuosi |
| Kenttä (Linnateatteri) | Antero | 2011 |
| Pahuus (Kansallisteatteri) | Bernard von Schanzt | 2012 |
| Omatunto (Helsingin kaupunginteatteri) | Nils Soldan | 2013 |
| Vallankumous (Kansallisteatteri) | Aarne Kanerva | 2014 |
| Sotilaspoika (Lappeenrannan kaupunginteatteri) | Joe Bonham | 2015 |
| Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (KOM-teatteri) | Pup | 2017 |
Johannes Holopainen puoliso – kuka hän mahtaa olla?
Johannes Holopainen puoliso on tällä hetkellä ei kukaan, koska Holopainen on sinkku – tai ainakaan hän ei ole tuonut ketään julkisuuteen.
Holopainen ei suinkaan ole aina ollut sinkku tai mystinen suhteidensa kanssa, vaan hän ollut avoimesti yhdessä muutamankin kaunottaren kanssa. Holopainen seurusteli PMMP-yhtiöstä julkisuuteen nousseen Paula Vesalan kanssa vuosina 2017 ja 2018.
Kyseinen suhde sai tiettävästi alkunsa Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa, johon molemmat osallistuivat.
Kyseinen rakkaus ei kestänyt kovinkaan pitkään, sillä jo kesällä 2018 Vesala piti yhtä Samuli Edelmannin kanssa. Holopainen itse ei suinkaan jäänyt laakereille lepäämään, vaan vuonna 2019 hän piti jo yhtä Kauniit ja rohkeat -sarjasta tutuksi tulleen amerikkalaiskaunottaren, Annika Noellen, kanssa.
Tuo romanssi sai Noellen mukaan alkunsa, kun Annika iski silmänsä Holopaiseen Hevi reissu -elokuvan tiimoilta. Kaksikko kävi muutamilla treffeillä ja oli ilmeisesti hetken aikaa yhdessä, mutta nyt he ovat Noellen mukaan ainoastaan ystäviä.
Hyvin suurella todennäköisyydellä Johannes Holopainen puoliso -paikka on tällä hetkellä tyhjänä, ja mies viihtyy toistaiseksi sinkkuna.
Haaveena oma perhe
37-vuotias Holopainen, joka asuu tällä hetkellä kerrostalossa Helsingissä, antoi Anna-lehdelle haasattelun marraskuussa 2025. Tuossa haastattelussa hän käsitteli omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan perheeseen liittyen.
Holopainen on omien sanojensa mukaan hyvin läheinen vanhempiensa kanssa, joista toinen toimi fysioterapeuttina ja toinen rehtorina. Vaikka välit ovatkin todella hyvät, haluaisi Johannes jossain vaiheessa myös oman perheen:
“Olen läheinen vanhempieni kanssa, mutta kyllä minä haaveilen omastakin perheestä. Uskon, että omat lapset ovat parhaat tyypit, joita koskaan voi kohdata. Tietysti toivon myös kumppania, jonka kanssa saan olla oma itseni ja kasvattaa lapsia rakkaudessa. Mutta tässäkään asiassa ei tarvitse kiirehtiä. Tunnen olevani matkalla, jossa en halua skipata yhtäkään askelta.”
Johannes Holopaisen vanhemmat
Tällä hetkellä Johannes Holopaisen perheeseen kuuluvat isoveli ja pikkusisko perheineen sekä omat vanhemmat.
Johanneksen isä on nimeltään Juha Matti Holopainen. Juha Matti halusi olla alun perin näyttelijäkoulutuksen saanut oopperalaulaja, mutta hänestä tulikin Laajasalon opiston rehtori lähes 20 vuoden ajaksi (nykyisin Juha Matti nautiskelee eläkepäivistään). Sitä ennen hän toimi vielä Ylen urheilutoimittajana 15 vuotta.
Johanneksen äiti on puolestaan Irja Holopainen, joka voitti HJK:n paidassa peräti neljä jalkapallon suomenmestaruutta ja työskenteli ennen eläkkeelle jäämistä fysioterapeuttina.
Johannes toi molemmat vanhempansa punaiselle matolle marraskuun alkupuolella, kun Syke-elokuvalla oli kutsuvierasensi-ilta. Tällöin Iltalehti tiedusteli Juhalta, mitä mieltä hän on poikansa näyttelijän töistä.
“Iloitsemme, että hänellä on ollut töitä. On hienoa nähdä, millä tavalla hän on panostanut jokaiseen rooliinsa ja työntekoon. Hänellä on oma vihko, johon hän kirjoittaa palautteita ja syventyy niihin.”
Vanhemmilta udeltiin myös, uskovatko he poikansa voittavan TTK:n (mikä lopulta kävi). He eivät olleet ihan 110-prosenttisen varmoja voittomahdollisuuksista:
“Ehkä sitä ei ole lähdetty voittamalla voittamaan, vaan mekin nautimme jokaisesta kerrasta, jonka hän on mukana. Toivomme tietysti, että hän pääsisi mahdollisimman pitkälle.”
Tässä kokonaisuudessaan esiteltynä, kuka on Johannes Holopainen puoliso. Jos haluat hypätä hetkeksi suhdekuvioista muihin asioihin, kurkkaa sivuiltamme esimerkiksi se, kuka on Sam Pepper – tuo internetin pahamainen kujeilija.


